Tämän blogin aukeaminen on viivästynyt huomattavasti. Tunteja on tältä syksyltä kertynyt jo melkoinen joukko. On kuitenkin hyvä, että en ruvennut kirjoittamaan blogiani heti. Alkuajatus oli nimittäin kirjoittaa avoimesti millä tallilla käyn, millä hevosella kulloinkin ratsastin ja kuka oli opettajana. Tarkemmin asiaa ajateltuani ja koska blogini on avoin kaikkien luettavaksi päätin kuitenkin suoda kirjoitusteni kohteille yksityisyyden suojan. En siis mainitse hevosten, tallin enkä ihmisten nimiä, vaan viittaan niihin alkukirjaimella. Tätä puoltaa myös se, ettei henkilöiden tai hevosten tunnistaminen ole olennaista ja näin voin kirjoittaa kriittisestikin kenekään pahastumatta :)

Totean tähän lopuksi ennen varsinaisia tuntikuvauksia, että olen iloisesti yllättynyt tämän ratsastuskoulun tasosta. Toki opettajien tyyli on vaihdellut (olen ollut neljän eri opettajan tunnilla), joistain olen pitänyt paljonkin, joistain vähemmän. Samoin on hevosten laita, joidenkin kanssa sitä vaan yhteistyö sujuu paremmin kuin toisten. Kaiken kaikkiaan on ollut kuitenkin ilo huomata hevosten taso! Samat hevoset, jotka lönköttelevät (niin kuin niiden pitääkin!) alkeistunnilla, osaavat vaikka mitä edistyneempien ratsastajien käsissä :) Samoin pelkoni ryhmän tason tasaisuudesta oli turha. Mulla oli nyt syksyn periaatteessa vakipaikka tietyssä ryhmässä. Olen kuitenkin aika usein joutunut perumaan tämän vakiryhmän tunnin ja korvaamaan sen jossain toisessa ryhmässä. Joissain ryhmissä olen ollut huonoimmasta päästä, toisissa parhaimmasta. Sillä ei kuitenkaan ole ollut niin väliä, sillä kun itselle ei enää riitä se, että hevonen pelkästään suorittaa halutut liikkeet, vaan toivoisi sen suorittavan ne myös halukkaasti ja hyvässä muodossa niin voi osallistua melkeinpä alkeistunnille ja silti saada siitä riittävästi irti:)